Venäjä vetäytyy Kansainväliseltä avaruusasemalta – rakentaa oman aseman kiertoradalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

ISS eli Kansainvälinen avaruusasema on parin vuoden päästä nykyistä vähemmän kansainvälinen. Venäjä on ilmoittanut lopettavansa toimintansa asemalla vuoden 2024 jälkeen.

Venäjän suunnitelmissa on keskittyä oman avaruusasemansa rakentamiseen. Venäjän avaruusjärjestö Roskosmosin tuoreen johtajan Juri Borisovin mukaan ISS jätetään, kunhan Venäjä on täyttänyt velvollisuutensa yhteistyökumppaniensa kanssa. Maan presidentti Vladimir Putinin kerrotaan olleen mielissään päätöksestä jättää ISS.

Venäjä uhkasi jo aiemmin vetäytyä Avaruusasemalla Ukrainan sodan jälkeen maahan kohdistuneiden kansainvälisten pakotteiden vuoksi. Reuters-uutistoimiston mukaan Roskosmos ei vielä tiistaina ollut tiedottanut aikeistaan NASAlle.

Eri maiden astronautit ovat viettäneet Kansainvälisellä avaruusasemalla vuodesta 2000 lähtien. Asemasta muodostui eräänlainen kylmän sodan jälkeisen Venäjän ja lännen välisen yhteistyön symboli.