Tiesithä, että verta voi luovuttaa myös mökkipaikkakunnalla

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Verenluovutuspaikka kotimaassa voi löytyä kesällä mökkipaikkakunnalta tai lomareissun varrelta, sillä verta voi luovuttaa myös oman kotipaikkakunnan ulkopuolella. Kesällä verenluovuttajan on lisäksi hyvä muistaa, että helteiset kelit ja auringonpalvonta edellyttävät runsasta nestetankkausta.

Kesäkuumallakin on turvallista luovuttaa, kunhan muistaa seuraavat vinkit:

– Juo tarpeeksi vettä tai mehua. Sekä verenluovutusta ennen että sen jälkeen kannattaa huolehtia riittävästä nesteytyksestä.

– Ota rennosti! Verenluovutuspäivänä kannattaa välttää liikaa rehkimistä ja saunomista. 

Normaalisti EU-alueella matkailusta ei seuraa luovutusrajoitusta. Heinäkuun alusta marraskuun loppuun kuitenkin Länsi-Niilin virusalueilla Keski- ja Etelä-Euroopassa matkailusta tulee 28 vuorokauden varoaika luovutukseen paluupäivästä lukien.

Lisätietoa löydät täältä.