Kohukaunotar Karina Jelinek paahtoi pakaroitaan auringossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Argentiinalainen malli ja showtyttö Karina Jelinek ei ole monille suomalaisille vielä kovin tuttu kasvo, mutta hän on tehnyt jo parin vuoden ajan nousua julkkismaailmassa. Varsinainen läpimurto häneltä kuitenkin vielä puuttuu, vaikka vilahteleekin ajoittain paparazzikuvissa.

Nyt Karina on hankkinut vartaloonsa syvempää rusketusta näyttävästi ja ikuistanut samalla itsestään kuvakoosteen someen. Pääkuvassa hänet nähdään paahtavassa pakaroitaan auringossa ja muissa kuvissa mukana on myös näyttäviä ystäviä. Ilmeisesti loma on sujunut mukavasti.

Karina Jelinek tunnetaan kotimaassaan malliuransa lisäksi myös esimerkiksi ShowMatch-televisiosarjasta. Viime vuosina paparazzikuvien sijaan lähinnä sosiaalisessa mediassa huomiota herättänyt kuvankaunis kurvitar nähdään tuoreimmissa somekuvissaan poseeraamassa biksuissa muun muassa Floridassa, Yhdysvalloissa.