Mikä biksuvartalo! Nelli Matula kuvasi itsensä peilistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nelli Matulan jo ennakkoon kultaa myyneestä Kiltti tyttö -albumista julkaistiin taannoin uusi versio, jossa oli mukana kolme uutta kappaletta. Albumi oli taannoin neljä viikkoa putkeen Suomen Spotifyn kuunnelluin albumi ja se nousi virallisen albumilistan sijalle kaksi.

Nyt upea Nelli on ehtinyt suunnata keikka- ja studiokiireiltään nautiskelemaan myös upeasta Suomen kesästä. Tuoreessa päivityksessään hän poseeraa peilin edessä mustissa biksuissa ja esittelee upeaa vartaloaan. Viime aikoina hän on esitellyt seuraajilleen myös esimerkiksi retkeilyä Panu-koiran kanssa. Nyt ohjelmassa oli kuitenkin leppoisaa mökkielämää.

– Odotan studiolle paluuta ja samaan aikaan toivon, ettei kesä ja keikkojen väliin jäävä vapaus loppuis koskaan. Tän päivän mökkipuuha oli mustikkamuffinssit ja kirpparipeilin maalaaminen. Huomenna vielä toinen kerros harmaata öljymaalia ja sit tää pääsee aitan seinälle, Nelli Matula kertoi.