Game of Thrones kiinnostaa yhä – House of the Dragon murskasi heti ennätyksiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Game of Thronesin spinoff-sarja House of the Dragon alkoi HBO Maxilla 21. elokuuta. Sarja on odotetusti kerännyt hurjat katsojaluvut ensimmäisellä jaksollaan. House of the Dragonin ensimmäinen jakso nousi HBO:n kaikkien aikojen suurimmaksi ensi-illaksi Yhdysvalloissa.

Sarja keräsi sunnuntaina maassa ruutujen ääreen yhteensä 9 986 miljoonaa katsojaa lineaarisessa televisiossa ja HBO Max -palvelussa. HBO:n tiedotteen mukaan sunnuntai-illan katsojamäärä vastaa tyypillisesti 20-40 prosenttia koko sarjan katsojaluvusta.

House of the Dragonin keskiössä on Targaryenien suvun historia ja verinen sisällissota. Sarja perustuu kirjailija George R.R. Martinin kirjaan Fire and Blood. Sarjan ensimmäisen jakson keräämät reaktiot ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia.

Suoratoistopalveluiden välillä nähdään tänä syksynä kilpailua fantasiasarjojen saralla, sillä Amazon Primen jättituotanto Taru somursten herrasta: Mahtisormukset alkaa 2. syyskuuta. HBO Max on ollut myös myllerrysten alla, sillä monet yhtiön sarja- ja elokuvatuotannot ovat joutuneet ongelmiin uuden toimitusjohtaja David Zaslavin leikkaustoimien vuoksi.