Hurja video veneretkeltä – hai hyppäsi veneeseen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Joukko veneilijöitä kohtasi taannoin Yhdysvaltojen Mainessa taatusti odottamattoman tilanteen. Heidän alukseensa hyppäsi nimittäin yllättäen ilmielävä hai. David Sinclair omistaa Sea Ventures Charters -yrityksen, joka kuljettaa ihmisiä katselemaan haita lähietäisyydeltä kalastusaluksen kyydissä.

Eräänä elokuisena päivänä Sinclair ja turistit pääsivät näkemään hain lähempää, kuin he olivat todennäköisesti odottaneetkaan. Vedestä ylös hypännyt makrillihai laskeutui nimittäin suoraan veneeseen. Sinclairin mukaan hän pelkäsi jonkun loukkaantuvan tilanteen aikana, sillä haiden terävät hampaat voivat saada aikaan pahaa jälkeä maalläkin.

Sekä ihmiset että hai selvisivät kuitenkin tilanteesta yllätyksellä. Hai mitattiin ja merkittiin, mutta se päästettiin lopulta takaisin veteen.

– Oli hämmästyttävää todistaa sellaisen kalan voima, käsitellä tilanne turvallisesti ja lopulta päästää se takaisin veteen, Sinclair kuvaili ABC7-uutissivustolle.