Rannalta löytynyt mysteeriluu ihmetyttää – kuin lohikäärmeen kallo

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rannoille huuhtoutuu toisinaan erikoisia eläinten jäänteitä, joiden tunnistaminen voi olla vaikeaa. Epätavalliset ilmestykset synnyttävät korkealentoisiakin teorioita niiden alkuperästä.

Iso-Britannian Brdlingtonin rannan hiekkasta paljastui taannoin jokseenkin epätavallisen näköinen luu. Löydöksen tehnyt henkilö esitteli luuta Reddit-sivustolla ja kyseli, mille eläimelle se mahdollisesti kuului. Osa vastaajista ehdotti kyseessä olevan lohikäärmeen pääkallo, osa puolestaan toisen pienikokoisemman myyttisen olennon, wyvernin eli traakkin kallo.

Aivan kaikki eivät uskoneet luun kuuluneen millekään myyttiselle olennolle, vaan huomattavasti arkipäiväisemmälle eläimelle. Yksi vastaajista totesi kyseessä olleen suurella todennäköisyydellä lokin lantioluu. Biologi Ellen Snyder kirjoitti vuonna 2013 blogissaan samankaltaisesta erikoisesta luusta, joka paljastui lopulta lokin lantion jäänteeksi.