Amerikkalaiskaupunkia piinaa karmea haju – alkuperä yhä mysteeri

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jokin haisee pahasti Yhdysvaltojen Utahissa sijaitsevassa North Salt Lakessa. Kaupungin asukkaita on jo vuorokausien ajan piinannut lemu, jonka alkuperä on jäänyt mysteeriksi.

North Salt Laken asukkaat kiinnittivät hajuun ensi kerran huomiota torstaina 6. lokakuuta. Epäilykset kääntyivät luonnollisesti ensimmäiseksi kaupungin viemäriverkostoon. Viranomaisten mukaan viemärit eivät kuitenkaan vaikuta olevan hajun alkuperä.

Mädäntyvään lihaan verrattu löyhkä on leijaillut ilmassa ympäri kaupunkia. Joillain alueella hajua on kuitenkin esiintynyt muita voimakkaammin. Kunnanjohtaja Ken Leetham kertoo KSL-uutissivustolle, ettei haju ole peräisin paikallisista tehtaista tai jalostamoista.

Paikallisten asukkaiden mukaan haju on voimakkaimmillaan aamuisin. Se hälvenee yleensä iltapäivän tuulien myötä. Paikalliset viranomaiset yrittävät edelleen selvittää hajun alkuperää, mutta sen vaikeuden vuoksi he toivovat ongelman katoavan itsestään ajan mittaan.