Kanye Westin someöykkäröinnille loppu – tilit jäädytettiin Instagramissa ja Twitterissä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mielenterveysongelmista kärsivän räppäri Kanye Westin Instagramin ja Twitterin tilit on lukittu. Hän julkaisi juutalaisvastaisia viestejä viikonloppuna sosiaaliseen mediaan. Hän kirjoitti aiemmin jopa räppäri Diddyn olevan juutalaisten kontrolloima. Hän on arvostellut juutalaisia ahneudesta ja kontrolloimisesta.

– En missään tapauksessa voi olla antisemitisti, koska tummaihoiset ihmiset ovat myös juutalaisia. Olette leikkineet kanssani ja yrittäneet äänestää kaikkia agendaanne horjuttavia vastaan, West twiittasi ja kertoi olevansa juutalaisile jonkinlainen uhka heidän mielestään.

Twiiteistä kertoi The Guardian. Räppäri on profiloitunut nykyään herättämään tunteita suorapuheisuudellaan ja ravistelemaan yleisiä mielipiteitä. Hän on myös ottanut ex-vaimonsa Kim Kardashianin perheen tähtäimeensä puolen vuoden hiljaiselon jälkeen. Miehellä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, eikä ole tiedossa, onko hänelle määrätty sairauteen hoitoa tai miten hän huolehtii oireiden hillitsemisestä.