Leonardo DiCaprio oli vähällä menettää Titanic-roolinsa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Menestyselokuva Titanic nosti Leonardo DiCaprion lopullisesti supertähtien joukkoon. Nyt ohjaaja James Cameron on kuitenkin paljastanut näyttelijän olleen vähällä menettää Jack Dawsonin roolin elokuvassa.

Cameronin mukaan DiCaprio hurmasi tuotantoryhmän ensitapaamisessa. Ongelmia kuitenkin ilmeni, kun näyttelijän olisi pitänyt tehdä testikuvaus Kate Winsletin kanssa. DiCaprio ei olisi halunnut tehdä enää koe-esiintymistä, minkä vuoksi Cameron oli valmis antamaan hänelle lähtöpassit.

– Dicaprio ihmetteli, eikö hän saisi roolia ilman koe-esiintymistä. Vastasin: Näin on. Tämä on jättimäinen elokuva, joka vie kaksi vuotta elämästäni. En aio pilata sitä väärällä näyttelijävalinnalla. Sinä joko luet repliikit tai menetät roolin, Cameron paljasti GQ-lehdelle.

Cameronin mukaan DiCaprio suhtautui velvollisuuteen nihkeästi. Se kaikki kuitenkin karisi tähden alettua lukemaan vuorosanoja, sillä hän muuttui välitömästi roolihahmokseen.

Myös Kate Winsletin mukanaolo oli alkuun vaakalaudalla. Cameron pelkäsi historiallisissa draamoissa paljon näytelleen Winsletin ollevan liian laiska valinta Roseksi, ja hän kaavaili rooliin esimerkiksi Gwyneth Paltrowia. Cameron toteaa kuitenkin Winsletin olleen lopulta nappivalinta naispääosaan.