Pantera sittenkin Suomeen! Rockfestin torstain pääesiintyjäksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ennakkotiedoista poiketen, legendaarinen Pantera-yhtye saapuu myös Suomeen osana Euroopan kiertuettaan. Aiemmin yhtyeen julkaisemassa kiertueaikataulussa ei ollut tietoa. Bändi esiintyy Hyvinkäällä Rockfestissä kesäkuussa.

Pantera ei ole esiintynyt lavoilla lähes 20 vuoteen. Euroopan kiertue starttaa Bulgariasta 26. toukokuuta. Rockfestissä tulee olemaan kaikkien aikojen kattaus, kun lavalle nousevat myös Mötley Crüe, Beast in Black, Stam1na, Michael Monroe, The 69 Eyes ja Popeda.

Pantera teki läpimurron 1990-luvun Cowboys from Hell albumillaan. Heidän menestynein albuminsa oli vuoden 1994 Far Beyond Driven, joka debytoi Billboard 200 -listan sijalla yksi. Pantera on myynyt yli 20 miljoonaa albumia. Pantera on Rockfestin torstain pääesiintyjä.

Panteran elossa olevat jäsenet, laulaja Phil Anselmo ja basisti Rex Brown ovat tehneet sopimuksen kitaristi Zakk Wylden ja rumpali Charlie Benanten kanssa. Panteran alkuperäinen kitaristi ja perustajajäsen Dimebag Darrell menehtyi traagisesti vuonna 2004 Damageplan-yhtyeensä keikalla tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa. Hänen veljensä, Panteran alkuperäinen rumpali Vinnie Paul puolestaan kuoli vuonna 2018 sydänkohtaukseen.