Nicole Scherzinger kurvikkaana lenkillä – tiukka toppi käänsi katseet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatar ja televisiotähti Nicole Scherzinger teki taannoin paluun musiikin pariin liittymällä takaisin Pussycat Dolls -yhtyeen riveihin. Suunnitelmat kiertueesta menivät kuitenkin uusiksi, sillä se jouduttiin koronatilanteen vuoksi perumaan. Nyt Nicole on kuvattu lomallaan.

Uudenvuoden twerkkaamalla aloittanut popkaunotar on nyt suunnannut lenkkeilemään vuorille asussa, joka taatusti huomattiin vastaantulijoiden osalta. Nicole on viime päivinä julkaissut muutenkin todella näyttävää kuvamateriaalia reissultaan.

Taannoin Scherzinger yllätti faninsa julkaisemalla Instagramissa videon, jossa hän nauttii kylmästä kylvystä. Tähti viihtyi kolmen asteen lämpöisessä vedessä kuuden minuutin ajan. Kuvan yhteydessä eräs suomalainen käyttäjä kutsui Nicolen kokemaan sama Suomessa ja siihen supertähti myös vastasi. Hän haluaisi kokea avantouinnin ja revontulet. Pussycat Dolls -yhtyeen lisäksi tähti tunnetaan muun muassa Yhdysvaltojen X Factor -ohjelman tuomarina toimimisesta.