Ämpäri päässä juoksennellut peura pelastettiin – kaaos tallentui videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinassa seurattiin taannoin hämmentävää tilannetta. Winston-Salemissa sijaitsevalla asuinalueella säntäili peura, jonka päähän oli jäänyt jumiin ämpäri. Näky ikuistui viraalina levineeksi videoksi.

Videolla naapuruston asukkaat yrittävät ottaa kiinni ämpäri päässä ympäriinsä juoksentelevaa eläintä. Koska peura ei nähnyt eteensä, päätyi se törmäilemään asioihin. Lopulta Kevin McHugh onnistui irrottamaan ämpärin peuran päästä.

– Se oli järkyttävää. Ilman adrenaliiniryöppyä olisin varmaan vain juossut pakoon sen sijaan, että olisin mennyt peuraa kohti, McHugh kuvaili WXII-TV-uutissivustolle.

– Päätin yrittää painia ämpärin pois sen päästä, sillä en keksinyt muutakaan, McHugh jatkoi.