Lentokentällä sähköpalo – matkustajakone joutui palaamaan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Uudesta-Seelannista New Yorkiin matkalla olleet matkustajat joutuivat palaamaan kotikentälle. Kone jouduttiin ohjaamaan takaisin, koska New Yorkin John F. Kennedyn lentoasemalla syttyi tulipalo.

Air New Zealandin matkustajakone oli ehtinyt lentää kahdeksan tunnin ajan, kun lentoyhtiö sai huolestuttavia uutisia New Yorkista. Määränpäänä olleella lentoasemalla oli puhjennut sähköpalo, minkä vuoksi sen ykkösterminaali jouduttiin sulkemaan. Kone oli parhaillaan lähestymässä Yhdysvaltojen länsirannikkoa.

Air New Zealand teki päätöksen ohjata kone takaisin Uuden-Seelannin Aucklandiin, josta se oli lähtenyt. Koneen palatessa kotikentälle se oli ollut 16 tuntia ilmassa. Lentoyhtiön mukaan muutakaan mahdollisuutta ei ollut.

– Koneen ohjaaminen jollekin muulle lentokentälle Yhdysvalloissa olisi tarkoittanut sitä, että sen olisi täytynyt pysyä kentällä useiden päivien ajan. Se olisi vaikuttanut useisiin muihin aikataulutettuihin lentoihin ja matkustajiin, lentoyhtiön tiedottaja kertoi New Zealand Heraldille.