10 vinkkiä parempaan mielenterveyteen – vältä alakulo näillä ohjeilla

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Masennus on sairaus, jonka asteita on monia. Masentunut ihminen on yleensä alakuloinen ja väsynyt eikä hän enää saa iloa asioista, joista aiemmin iloitsi. Masennus näkyy yleensä myös aloitekyvyn ja kiinnostuksen puutteena, joka heijastuu kaikkeen toimintaan.

Omaa mieltä kannattaa alkaa hoitamaan herkästi jos huomaa olevansa taipuvainen alakuloisuuteen. Mielenterveyteen erikoistunut lääkäri Maurice Duffy kertoi Healthista-sivustolla parhaat vinkkinsä pienten ja toimivien askelten ottamiseen kohti kevyempää ja iloisempaa arkea.

1. Aseta selkeitä tavoitteita



Aseta itsellesi sekä pieniä ja nopeasti saavutettavia tavoitteita että pidemmälle ulottuvia suuria tavoitteita.

2. Visualisoi onnistuminen



Kuvittele itsesi onnistumassa ja saavuttamassa unelmasi ja tavoitteesi.

3. Harjoita positiivisia aforismeja



Toista itsellesi päivittäin positiivisia ja voimaannuttavia mietelauseita.

4. Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa



Kirjoita päivittäin ylös kaikki asiat, joista juuri sillä hetkellä olet kiitollinen.

5. Ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä



Positiiviset ihmiset auttavat sinuakin pysymään positiivisena ja saavuttamaan tavoitteesi.

6. Hyväksy epäonnistumisesi



Epäonnistuminen on luonnollinen osa oppimista. Älä rankaise itseäsi virheistäsi vaan ota niistä opiksi.

7. Harjoita tietoista läsnäoloa



Muista olla läsnä ja keskity hengittämiseen. Se vähentää stressiä ja parantaa keskittymiskykyäsi.

8. Nuku tarpeeksi



Uni on tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia.

9. Kuntoile säännöllisesti



Fyysinen aktiivisuus parantaa mielen hyvinvointia ja pitää kehon terveenä.

10. Pidä ympäristösi siistinä ja järjestyksessä



Siisti ja järjestyksessä oleva ympäristö lievittää stressiä.