Yhdysvatalainen pitkän linjan metalliyhtye Metallica julkaisee tänä keväänä uuden 72 Seasons -albuminsa. Levy ilmestyy kauppoihin ja suoratoistoon 14. huhtikuuta. Faneilla on kuitenkin tilaisuus tutustua siihen jo ennakkoon myös Suomessa.
Metallica järjestää 72 Seasons -albumin maailmanlaajuisen ennakkokuuntelutempauksen 13. huhtikuuta. Suomessa levyä päästään kuuntelemaan Finnkinon teattereissa järjestettävissä erikoisnäytöksissä. Näytöksiä järjestetään 12 eri paikkakunnalla eri puolilla Suomea.
Musiikin lisäksi ennakkonäytöksessä faneille esitetään kappaleiden musiikkivideoita ja Metallican haastatteluja. Noin kaksi tuntia kestävät ennakkokuuntelutilaisuudet alkavat kello 20:30. Liput näytöksiin saapuvat myyntiin torstaina 2. maaliskuuta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Metallica tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.