Uusi keittokirja esittelee hävikkiruoasta tehtyjä herkkuja

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Suomalaiset kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin yli 100 miljoonaa kiloa ruokaa. Se on ruokaa, jota vain syystä tai toisesta uhkaa ravintoketjun ulkopuolelle joutuminen. Ruokahävikki on turhaa jätettä, jonka syntyminen olisi voitu välttää.

Kotitalouksien ruokahävikki johtuu usein suunnittelemattomuudesta sekä keittotaitojen ja viitseliäisyyden puutteesta. Herkkuja heitteistä – ruokia ja juomia keittiön hävikistä on uusi, juuri ilmestynyt keittokirja. Siinä köyhäilystä tehdään kivaa ja kevyttä ruokaa ja säästetään sekä luontoa että kukkaroa.

– Koko maailmassa noin kolmannes kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Suomessa tuotamme hävikkiruokaa noin 23 kiloa henkilöä kohti vuodessa. Luonnonvarakeskuksen mukaan pelkästään kotona syntyvä hävikki verottaa jokaisen suomalaisen kukkaroa noin 125 eurolla vuodessa, kertoo tietokirjailija Satu Hovi.