Osa vanhemmista saa omaa aikaa vain vessassa – toiset eivät silloinkaan

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Tuoreen kyselyn mukaan vain 14 prosenttia amerikkalaisvanhemmista saa tarpeeksi taukoja päivittäin. Kyselyn mukaan kouluikäisten lasten vanhemmat joutuvat olemaan luovia saadakseen hetken omaa aikaa ja osa jopa teeskentelee välillä nukkuvaa. Eniten taukoja haetaan vessaan piiloutumalla.

Peräti 59 prosenttia vastaajista turvautuu säännöllisesti isovanhempien apuun saadakseen omaa aikaa. Silti yhä useampi hankkii kotiin tarvikkeita, joiden avulla voi saavuttaa pienen tauon muuallakin kuin pelkästään vessassa istumalla. Ne voivat olla lapsille annettavia leluja, pelejä ja välipaloja. Toisinaan aikuinen ostaa itselleen kuulokkeet tai varaa matkan kohteesta, jossa on lastenhoitopalvelu.

Puolet vanhemmista ostaa lapsilleen askartelutarvikkeita viihdykkeeksi. Yli kolmasosa vanhemmista myöntää hyödyntävänsä älylaitetta saadakseen sopivan tauon päivään. Toki vielä järkevämpää olisi opettaa lapsi lukemaan kirjoja ja viettämään niiden parissa aikaa. Kyselyn toteutti Family Dollar -päivittäistavaraketju.