Tana Mongeau esitteli vanhoja Instagram-kuviaan: ”Tapasin muokata itsestäni tunnistamattoman”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tana Mongeau on suosittu YouTube-tähti, joka kertoo omalla kanavallaan erikoisia tapahtumia ja tarinoita hänen elämästään. Naista on moneen otteeseen väitetty valehtelijaksi videoidensa perusteella, mutta edelleen hänen elämänsä näyttää kiinnostavan miljoonia ihmisiä.

Tana Mongeau on alkanut saamaan suurta suosiota myös TikTokin puolella julkaistessaan hauskoja ja kantaa ottavia videoita. Tällä kerralla Mongeau päätti kertoa oman mielipiteensä Bold Glamour -filtteristä, jota moni on tuntunut viime aikoina kritisoivan.

Moni vaikuttaja on kritisoinut aidolta näyttävää meikkifiltteriä, joka luo käyttäjälleen täydellisen ihon, meikin ja valkoiset hampaat. Se muokkaa myös kevyesti kasvonpiirteitä. Mongeau ei henkilökohtaisesti pidä siitä mitä kyseinen efekti tekee hänen kasvoilleen.

Samaan hengenvetoon nainen päätti esitellä hänen vanhoja Instagram-kuviaan, joissa hänellä oli tapana muuttaa ulkonäköään todella röyhkeästi kuvanmuokkausohjelmilla. Tana Mongeau kritisoi vanhaa käytöstään ja tapaa muokata kasvoistaan lähes tunnistamattomat. Tähti nauraa etenkin sille tosiasialle, että hän on muokannut vain omat kasvonsa ja jättänyt muut kuvassa esiintyvät ihmiset näyttämään tavallisilta maan tallaajilta.

@tanamongeaulol

if u want a series reviewing my IG in any regard, lmk

♬ original sound – Tana Mongeau