Housut paljastivat Aubrey O’dayn alapään kadulla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen kohukaunotar Aubrey O’Day nousi tunnetuksi realityohjelmien kautta. Sittemmin hän seurusteli pitkään salasuhteessa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin pojan Donald Juniorin kanssa. Viime aikoina hän on aiheuttanut useita kohuja ja äskettäin hän poseerasi rinnat paljaana sittemmin jo poistetuissa somekuvissa.

Nyt Aubrey on poseerannut housuissa, jollaisia ei pitäisi olla edes olemassa. Hänen farkkushortseistaan on nimittäin revitty puolet pois sillä seurauksella, että ne paljastivat aivan liikaa. Tarkkasilmäiset someseuraajat nimittäin huomasivat, että Aubreyn alapäästä osa paljastui housuista.

Taannoin Aubrey joutui kohun keskelle, kun hänen epäiltiin photoshopanneen itsensä upeisiin maisemakuvien. O’Day itse väittää käyneensä kaikissa kuvaamissaan paikoissa, mutta photoshopanneensa itsensä kuviin myöhemmin. Hän kertoo, että ei käytä retkeillessään meikkejä ja peruukkeja, mutta on tarkka kuviensa esteettisyydestä. Staran tekemien havaintojen mukaan Aubrey O’Day käyttää myös ostettuja seuraajia.