Intia nousee väkiluvultaan Kiinan ohi – on pian maailman väkirikkain

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Intia on nousemassa asukasluvultaan maailman suurimmaksi valtioksi. YK arvioi Intian väkiluvun ohittavan Kiinan vielä lähikuukausien aikana.

Intian väkiluvun odotetaan olevan vuoden puoliväliin mennessä 1,4286 miljardia. Kiinan väkiluvun arivoidaan olevan samaan aikaan noin 1,4257 miljardia. Intia siis ohittaisi pitkään maailman väkirikkaimpana valtiona tunnetun Kiinan kesäkuun tienoilla.

Kiinan väkiluku pieneni viime vuonna ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1961. Kiinan asukasluvun arviossa ei tosin ole otettu huomioon Hongkongia ja Macaota, jotka ovat Kiinan erityishallintoalueita. Intian väkiluku perustuu toistaiseksi arvioon, sillä BBC:n mukaan maassa suoritettiin väestönlaskenta viimeksi vuonna 2011.

Maailman väkiluku ylitti marraskuussa kahdeksan miljardin ihmisen rajapyykin. Asiantuntijoiden mukaan väkiluvun kasvu on kuitenkin tällä hetkellä hitaimmillaan sitten 1950-luvun.