Professori rikkoi ennätyksen – asunut yli kaksi kuukautta veden alla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen professori on viettänyt kirjaimellisesti pinnan alla yli kaksi kuukautta. Joseph Dituri rikkoi ennätyksen asuttuaan Floridan Key Largossa sijaitsevassa vedenalaisessa kodissa 74 vuorokauden ajan.

Diturin Project Neptune -niminen suoritus alkoi 1. maaliskuuta. Lauantaina 13. toukokuuta hän rikkoi edellisen veden alla vietetyn ajan ennätyksen, joka oli 73 vuorokautta. Diturin tarkoituksena on kuitenkin asua edelleen vedenalaisessa kodissa ainakin niin kauan, kunnes täyteen tulee 100 päivää.

Projektin tavoitteena on paitsi ollut nostaa merten tutkimukseen ja suojeluun liittyvää tietoisuutta, myös tutkia paineen keskellä pinnan alla viettämisen fyysisiä ja henkisiä vaikutuksia. Dituri on merenalaisesta kodistaan käsin myös opettanut lääketieteellistä tekniikkaa Etelä-Floridan yliopistossa etäyhteyden kautta.

Dituri seuraa jatkuvasti hyvinvointiaan merenalaisessa kodissa. Hän myös kokeilee veden alla uutta teknologiaa, kuten tekoälyyn pohjaavaa työkalua jonka tarkoituksena on tunnistaa sairauksia. CBS-uutissivuston mukaan professori uskoo kuntonsa jopa paranevan projektin aikana.