Apulanta-metsä istutettiin Heinolaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pari vuotta sitten Lempäälään istutettiin verkkomedia Staran oma metsä, jolla kompensoidaan dataliikenteen päästöjä. Nyt Apulanta-yhtye on istuttanut oman metsänsä Heinolaan. Yhtye kumppaneineen istutti Heinolassa sijaitsevalle 2,2 hehtaarin maalpalstalle noin 3 600 koivuntaimea talkoovoimin. Mukana istuttamassa oli lähes 50 hengen fanijoukko, jonka reippaalla otteella tuhannet taimet saatiin istutettua ripeästi maahan. Istutusta opastamassa ja työnjälkeä valvomassa olivat Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen asiantuntijat.

– Haluamme olla osana tukemassa metsien istuttamista, sillä metsät ovat tärkeitä ekosysteemejä. Kaikki voivat osallistua metsän istuttamiseen omalla tavallaan, esimerkiksi osallistumalla vapaaehtoistyöhön, tukemalla metsänistutusprojekteja tai istuttamalla puita omalle tontilleen. Metsän istuttaminen on yksi tärkeimmistä keinoista varmistaa, että tulevat sukupolvet voivat nauttia terveestä ja monimuotoisesta luonnosta. Suurin kiitos Apulanta-metsän istutuspäivästä kuuluu upealle talkooporukalle! Ilman heitä tämä ei olisi onnistunut, kertoo Sipe Santapukki.

Apulanta-yhtyeen aloittamaan Minusta kasvaa puu -metsähankkeeseen kuuluva Apulanta-metsä on kaikille avoin virkistysalue ja halukkaat voivat käydä paikan päällä seuraamassa metsän kasvua. Koordinaatit alueelle ovat: 61.22059188590489, 26.083360086103138. Yhtye osallistuu sekä metsän istutukseen että hoitamiseen, ja kaikilla on mahdollisuus seurata Apulanta-metsän kasvua. Hanketta voi seurata Minusta kasvaa puu Instagram-tilillä @minustakasvaapuu sekä Apulannan somekanavissa.