Vaaratilanne matkustajakoneessa – ovi aukesi kesken laskeutumisen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Asiana Airlines -yhtiön matkustajakoneessa koettiin 26. toukokuuta veret seisauttava tilanne. Lentokoneen ovi aukesi yllättäen ennen kuin se oli ennättänyt maan kamaralle. Välikohtaus tapahtui Reuters-uutistoimiston mukaan Etelä-Korean sisäisellä lennolla Jejusta Daeguun.

Matkustajakoneen ovi aukesi koneen laskeutumisen aikana. Kone kuitenkin laskeutui lopulta turvallisesti Daegun lentokentälle noin kello 12:40 paikallista aikaa. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa vakavasti, mutta useampi matkustaja toimitettiin sairaalaan shokin aiheuttamien hengitysongelmien vuoksi.

Etelä-Korean paikalliset viranomaiset tutkivat parhaillaan tapausta ja yrittävät selvittää sen syitä. Asiana Airlinesin edustajan mukaan hätäuloskäynnin vieressä istunut matkustaja oli kertonut koskeneensa oven kahvaa.