Taylor Swift uudesta suhteestaan: ”En ole ikinä ollut näin onnellinen”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Taylor Swift ilmoitti muutama viikko sitten, että hän on eronnut Joe Alwynin kanssa. Pariskunta oli päättänyt lähteä eri teille kuuden vuoden seurustelun jälkeen. Poptähti ei ollut kuitenkaan pitkään sinkkuna vaan löysi rinnalleen uuden brittikomistuksen vain parin viikon aikana.

Taylor Swift on korviaan myöten rakastunut The 1975 -yhtyeestä tunnettuun laulajaan Matty Healyyn. 33-vuotias Taylor Swift on tuntenut 34-vuotiaan Matty Healyn jo vuodesta 2014 saakka. Nyt heidän pitkäaikainen ystävyytensä on kuitenkin leimahtanut rakkaudeksi ja Healy on kiertänyt omien keikkojensa välissä Swiftin mukana hänen konserttejaan katsomassa.

Taylor Swift on kertonut People-sivuston mukaan, että hän ei ole koskaan ollut näin onnellinen ja tyytyväinen hänen elämänsä jokaisella osa-alueella. ”Minusta tuntuu, että elämäni käy viimein järkeen”, Swift oli kertonut lavalla esiintyessään suurelle yleisölle Foxboroughissa.