Varas iski puhelinliikkeeseen – peitti kasvonsa pahvilaatikolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Floridassa hämmästellään rikosta, jossa tekijä oli naamioitunut epätavallisin keinoin. Hiihtopipon tai muun perinteisemmän naamion sijaan puhelinvaras oli peittänyt kasvonsa pahvilaatikolla.

Varas iski Miami Gardensissa sijaitsevaan Irepair Tech -puhelinkorjaamoon lauantaina. Pahvilaatikon päähänsä pukenut mies iski liikkeen lasikaapin hajalle ja varasti esillä olleet puhelimet. Teko tallentui valvontakameran videolle.

Pahvilaatikko osoittautui kehnoksi maskiksi, sillä tekijän kasvot vilahtivat videolla sen alta. Hänet voitiin tunnistaa sen avulla. Poliisi on NBC-uutissivuston mukaan sittemmin pidättänyt 33-vuotiaan miehen epäiltynä muun muassa murrosta ja varkaudesta.