Karannut sika onnistui pakenemaan takaa-ajajia päiväkausien ajan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalaisessa kaupungissa on hämmästelty irrallaan ollutta sikaa. Minisika onnistui välttelemään kiinniottoa Pennsylvanian Manheim Townshipissa useiden päivien ajan paikallisten viranomaisten sitkeistä yrityksistä huolimatta.

Irrallaan ollut 90-kiloinen sika oli seikkailujensa aikaan lähellä joutua Teslan yliajamaksi. Se myös pakeni toistamiseen poliiseja. Viranomaiset kertoivat jopa epäilevänsä, että kyseessä on maailman nopein sika.

Hamilton-nimen saanut sika löydettiin lopulta nukkumasta erään kodin pihalla olleen trampoliinin alta. Se toimitettiin CBS-uutissivuston mukaan kiinnioton jälkeen paikalliseen eläinsuojaan. Eläinsuojan maatilalle lokoisia päiviä viettämään muuttavan sian alkuperä on edelleen mysteeri.