Tokmanni lähtee valloittamaan Ruotsia – osti Dollarstore-kauppaketjun

Tokmanni ostaa ruotsalaisen Dollarstore-halpakauppaketjun. Käteisellä maksettava kauppahinta on noin 170,4 miljoonaa euroa. Kaupat paljasti Tokmanni Group Oyj tiedotteessaan.

------

Kauppojen myötä Tokmannin on laajentamansa toimintaansa Suomen ulkopuolelle. Dollarstore kuitenkin tkaa toimintaansa Ruotsissa ja Tanskassa nykyisillä brändinimillä. Tiedotteen mukaan Dollarstorella ja Tokmannilla odotetaan olevan vahva asema yhdessä Pohjoismaiden hapakauppamarkkinoilla.

– Olen erittäin tyytyväinen Tokmannille tarjoutuneesta ainutlaatuisesta tilaisuudesta rakentaa yksi johtavista Pohjoismaiden halpakauppaketjuista yhdessä Dollarstoren kanssa. Tokmanni ja Dollarstore täydentävät toisiaan parhaalla mahdollisella tavalla, kertoi Dollarstoren toimitusjohtaja Anders Kind tiedotteessa.

Dollarstore-ketjun valikoima on samankaltainen kuin Tokmannilla. Vuonna 1994 perutetulla halpakauppaketjulla on Ruotsissa 130 myymälää ja Örebrossa sijaitseva keskusvarasto. Lisäksi yhtiöllä on kaksi myymälää Tanskassa nimellä Big Dollar.