Kanye Westin rakas unohti pukeutua? Vilauttelu jatkuu Italiassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Räppäri Kanye West ja hänen tuore vaimonsa Bianca Censori ovat matkustelleet Italiassa. He ovat aiheuttaneet pahennusta matkan aikana lähinnä paljastelevien vaatteidensa vuoksi. Nyt Bianca on kävellyt julkisella paikalla siten, että ainoastaan sukkahousukangas on peittänyt hänen strategiset ruumiinosansa. Kanye West on puolestaan liikkunut kauttaaltaan vaatteiden peittämänä.

Bianca Censori pukeutui äsken shortseihin ja nännit paljastaneeseen toppiin, kun hän lähti ostoksille Kanye Westin kanssa Italian Firenzessä. He kävivät myöhemmin aterioimassa paikallisessa McDonald’sissa. Italialaiset ovat paheksuneet pariskunnan edesottamuksia heidän lomansa aikana, Page Six kertoo kuvien kera.

Äsken pariskunta nautti veneajelusta Venetsian kanaalissa. Ohikulkijoiden katseet kiinnityivät kuitenkin Kanye Westin takapuoleen, mikä loisti alas valahtaneiden housujen raosta.

Venezia Turismo Motoscafi -niminen venetaksiyritys pitää Kanye Westin peppuvaon esittelemistä säädyttömänä, eikä pariskunta ole enää tervetullut yhtiön asiakkaaksi. Yritys otaksuu, että West paljasti takamuksensa tahallisesti, eikä veneen henkilökunta nähnyt tempausta estääkseen sen.

– Kuljettajan oli seurattava liikennettä, eikä hän nähnyt tätä röyhkeää tapahtumaa. Mikäli hän olisi nähnyt, olisi pari poistettu välittömästi aluksesta ja ilmoiterru rikkomuksista viranomaisille, yhtiön edustaja kertoo Daily Mail Australialle.

Kerroimme aiemmin, että paparazzien kuvaama West vaikutti välinpitämättömältä siitä, että hänen peppuvakonsa loisti kaikelle kansalle. Sen sijaan hän näytti varsin ihastuneelta 28-vuotiaaseen vaimoonsa. Veneretkellä oli mukana myös kuljettaja ja tuntematon naispuolinen ystävä. Pariskunta ei häpeile vilauttelua.