Poptähti perui esiintymisensä – kartelli uhkasi murhalla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Peso Pluma ei ole välttämättä tuttu nimi monille suomalaisille, mutta nuori laulaja nauttii laajasta suosiosta erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Hänen Yng Lvcasin kanssa tekemä La Bebe (Remix) nousi jo kesän viidenneksi kuunnelluimmaksi kappaleeksi Spotifyn maailmanlaajuisella listalla.

Nyt 24-vuotias laulaja-lauluntekijä on joutunut rajuihin ongelmiin. Peso Pluma perui ensin esiintymisiään Yhdysvalloissa ja nyt lokakuulle suunnitellun esiintymisensä Meksikon Tijuanassa. Syynä olivat USA Today -lehden mukaan vaikutusvaltaisen huumekartellin tekemät tappouhkaukset.

Tappouhkaukset tuotiin julki näkyvällä tavalla Tijuanassa. Kaupungille oli kiinnitetty lakanoita, joissa 14. lokakuuta järjestettäväksi suunnitellun keikan uhattiin olevan Peso Pluman viimeinen. Kartelli syytti laulajaa epäkunnioituksesta ja lavertelusta.

Peso Pluman kappaleet edustavat narcocorridona eli huumeballadeina tunnettua musiikin lajityyppiä, jota on syytetty huumekartellien ihannoimisesta. Laulaja-lauluntekijä esiintyi taannoin MTV Video Music Awards -tapahtumassa gaalan historian ensimmäisenä meksikolaisartistina.