Ulkomaan vapaa-ajanmatkailun suosio vaikuttaa palanneen lähes koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. Tämä ilmenee Tilastokeskuksen tuoreista matkailutilastoista.
Suomesta tehtiin yöpymisen sisältäneitä ulkomaan vapaa-ajanmatkoja touko-elokuussa noin 2,6 miljoonaa. Se oli 10 prosenttia enemmän kun kesällä 2022. Päivämatkoja ja -rirsteilyjä tehtoiin 0,3 miljoonaa.
Suosituimpia kohdemaita olivat Viro, Ruotsi, Kreikka ja Espanja. Viron matkailu saavutti pandemiaa edeltäneen tason ja Ruotsin matkoja tilastoitiin viidenneksen enemmän kuin kesällä 2022. Etelä-Eurooppaan matkustaminen kasvoi neljänneksen edelliskesästä.
Pitkiksi luokiteltujen eli yli kolme yötä kestävien ulkomaan vapaa-ajanmatkojen osuus kasvoi jopa yli 20 prosenttia. Lyhyiden määrä pysyi ennallaan. Pitkistä ulkomaanmatkoista noin joka viides oli valmismatka.
Yöpymisen sisältäneiden kotimaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin noin 9,7 miljoonaa, mikä oli yli 10 prosenttia vähemmän kuin kesällä 2022. Matkamäärä putosi reilun neljänneksen kotimaanmatkailun huippuvuodesta 2021. Myös kotimaanmatkailuun liittyvät yöpymiset olivat laskussa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten matkailu tai laajemmin tästä aihealueesta Matkailu, Viihdeuutiset -osioistamme.