Perjantaina vietetään Osta työtä Suomeen -päivää – mitä se tarkoittaa?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Joulusesonkien startatessa on hyvä muistuttaa suomalaisia vastuullisista hankinnoista ja siitä, kuinka tuetaan parhaiten suomalaista yrittäjyyttä. Joulukuun ensimmäisenä päivänä vietetään Osta työtä Suomeen -päivää, jolloin hankitaan pelkästään suomalaisia tuotteita ja palveluita.

Osta työtä Suomeen -päivänä yksittäinen kuluttaja voi tukea omien mahdollisuuksiensa mukaan suomalaista työtä vaikeassa taloustilanteessa. Aiheesta keskustellaan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella: #OstaTyötäSuomeen.

– Tekemämme tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat edelleen valmiita maksamaan itselleen tärkeistä asioista. Lisäksi yli puolet suomalaisista haluaa kuluttaa vastuullisemmin. Tiukentunut taloustilanne näkyy kuitenkin kulutuskäyttäytymisessä siten, että itselle ja läheisille vähemmän merkityksellisistä asioista ollaan valmiita karsimaan. Valinnoissa vaikuttaakin aina se, kenelle ja kenen ehdoilla päätöksiä tehdään, ja vaikuttavatko päätökset kuluttajaan itseensä, lähipiiriin tai ympäröivään yhteiskuntaan, tiivistää Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Katri Viippola.