Käsityöläispanimoiden yleistyttyä markkinoille on ilmestynyt epätavallisiakin oluita. Nyt Yhdysvaltojen Oregonissa toimiva Rogue Creamery -meijeri ja Crux Fermentation Project -panimo ovat lanseeranneet yhdessä sinihomejuusto-oluen.
Lambic-tyylisen Coolship Beer No. 6 -oluen panemisessa on käytetty Rogue Riverin sinihomejuustoa. Sitä on kypsytetty tammitynnyreissä lähes kahden vuoden ajan. Idean kerrotaan herättäneen aluksi epäilyksiä panimolla ja jopa suurimmissa sinihomejuuston ystävissä.
– Kun kerroin panimon työntekijöille mitä olemme tekemässä, he vain nauroivat. He olivat sitä mieltä, ettei tämä ikinä toimi, Crux Fermentation Projectin perustaja Larry Sidor kuvaili paikallismedialle.
Sinihomejuusto-oluesta tuli kuitenkin yritysten omistajien mukaan maukasta juomaa. UPI-uutissivuston mukaan makua kuvaillaan vivahteikkaaksi, mutta ei liian juustoiseksi eikä voimakkaaksi. Olutta tullaan myymään ainakin panimon Crux Pub -ravintolassa ja meijerin myymälässä Portlandissa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten olut, sinihomejuusto tai laajemmin samasta aihealueesta Ruoka -osioistamme.