Radio Suomipopin kuuntelijoille on paljastettu yllättäviä uutisia. Juontaja Juha Perälä suuntaa Yhdysvaltoihin tavoittelemaan unelmaansa näyttelijäksi ryhtymisestä. Asia paljastettiin perjantaina Radio Suomipopilla ja kanavan Instagram-tilillä.
– Juha Perälä paljasti juuri Suomipopin Firman pikkujouluissa, että hän on päättynyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja lähtee tavoittelemaan näyttelijäroolia Hollywood-tuotannossa, somejulkaisussa kerrottiin.
Perälä kertoi radiossa käyneensä jo keskusteluja Hollywood-tuottajan kanssa. Juontaja tulee kuitenkin jatkamaan Suomipopin arki-iltojen Perälä Show -ohjelman tekemistä. Lähetykset tehdään suorana Yhdysvalloista käsin 15. tammikuuta 2024 alkaen.
Ennen Perälä Show -ohjelmaansa juontaja tuli tunnetuksi muun muassa Aamulypsy-ohjelmasta. Hän on toiminut myös Melkein Mensa -ohjelman juontajana televisiossa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Juha Perälä tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.