Tomaatti katosi avaruusasemalla – löytyi kahdeksan kuukautta myöhemmin

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Maata kiertävällä Kansainvälisellä avaruusasemalla on ratkennut kadonneen tomaatin mysteeri. Avaruusasemalla katosi kuukausia sitten pienikokoinen tomaatti, joka oli peräisin asemalla kasvatetusta kasvista.

------

Tomaatti oli kasvatettu osana kokeita, joiden tarkoituksena oli tutkia kasvien kasvattamista mikropainovoimassa. Katoamisesta epäiltiin yhdysvaltalaista astronauttia Francisco ”Frank” Rubiota. Tomaatti on kuitenkin nyt löytynyt kahdeksan kuukautta sen katoamisen jälkeen.

– Hyvää ystäväämme Frank Rubiota on syytetty jonkin aikaa tomaatin syömisestä. Nyt voimme kuitenkin vapauttaa hänet syytteistä. Löysimme tomaatin, astronautti Jasmin Moghbeli vitsaili Space.com-sivuston mukaan.

Rubio palasti maapallolle 27. syyskuuta vietettyään ennätykselliset 371 vuorokautta avaruudessa. Hän vitsaili tuolloin pelkäävänsä, että hän on saanut loppuelämäkseen tomaattivarkaan maineen.

– Vietin tuntikausia etsien sitä. Olen varma, että tomaatti löytyy joskus vuosien päästä kuivuneena ja maineeni puhdistuu jälleen, Rubio kertoi livestream-lähetyksessä syyskuussa.