Yritykset haluavat mainostaa Kuussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yritykset voivat mainostaa Kuussa vuoteen 2026 mennessä uuden kuukulkijan avulla. Lunar rover nimisen mönkijän valmistanut Astrolab lähettää kulkupelinsä kuun pinnalle. Hankkeesta on allekirjoitettu sopimus luovan verkoston, Group of Humansin kanssa.

Yrityksille tarjotaan mahdollisuus testata ja mainostaa tuotteitaan avaruudessa. Mainostajissa voisi olla mukana esimerkiksi automerkki Volvo, joka esittelisi kuun liikennesääntöjä. Nike puolestaan voisi kehittää Kuuhun jalkineita matalan painovoiman ilmakehää varten. NASA puolestaan laatii suunnitelmia ihmisen pysyvästä läsnäolosta kuun pinnalla. Kalifornialaisen Group of Humansin perustaja Rob Noble selitti, että mönkijä pystyy kuljettamaan 1,5 tonnia varusteita mukanaan.

– Brändit voivat todella erottua joukosta joutuessaan tähän tilanteeseen, jossa ei ole ilmakehää ja rajoitettu painovoima. Tuotteet voi altistaa kaikenlaisille äärimmäisyyksille, jotka auttavat todistamaan kuluttajille, että ne ovat todella vahvoja, Noble selitti More About Advertising -lehden mukaan.