Spotify lanseerasi pari vuotta sitten oman autosoittimen – pian se lakkaa toimimasta

Autot Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suoratoistopalvelu Spotify lanseerasi vuonna 2021 Car Thing -nimisen laitteen. Kyseessä oli eräänlainen Spotifyn oma versio autosoittimesta, jonka kuvailtiin helpottavan musiikin ja podcastien kuuntelua myös vanhemmissa automalleissa. Nyt Car Thingin käyttäjiä on kohdannut ikävä uutinen.

Spotify on tiedottanut Car Thing -soittimien lopettavan automaattisesti toimintansa 9. joulukuuta 2024. Jokaisesta alun perin noin 80 euroa maksaneesta soittimesta tulee siis käytännössä täysin hyödytön. The Verge -sivuston mukaan Spotify ei ole tarjonnut Car Thingin ostajille hyvitystä.

Spotifyn mukaan Car Thingin lopettaminen tarjoaa yhtiölle mahdollisuuden kehitellä uusia ominaisuuksia ja lisälaitteita. Yhtiö on kehottanut Car Thingin omistajia palauttamaan sen tehdasasetuksille ja hävittämään laitteen vastuullisesti. Laitteen valmistus lopetettiin vuonna 2022.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.