Edesmenneeltä Vesa-Matti Loirilta livelevy

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Suomalaisen esittävän taiteen moniosaaja Vesa-Matti Loiri menehtyi 10. elokuuta 2022. Tähden tulkintaa tullaan kuulemaan vielä livealbumin muodossa. Asian paljasti Loirin kanssa yhteistyötä tehnyt kitaristi Peter Lerche.

Peter Lerche kertoi Facebook-julkaisussaan livelevyn nimen olevan Kolmastoista Huhtikuuta. Levy pitää sisällään 18 kappaletta. Se julkaistaan kitaristin mukaan vinyylinä, cd-levynä ja digiversiona. Levy julkaistaan marraskuun alussa.

Konserttitaltioinnin äänitti Jussi Nippala Helsingin G Livelabissa 13. huhtikuuta 2018. Levyn miksausesta vastasi Timo Virtanen ja masteroinnista Svante Forsbäck. Lerche kertoi maksaneensa kulut omasta taskustaan.

– Konsertti vedettiin täydelle klubille yleisön lämpimässä sylissä. Vesku oli täydellisessä balanssissa, selvinnyt 2012 alkoholismistaan, lihavuusleikkauksestaan ja saanut sydämentahdistimen. 18 biisiä, tunti nelkytviis, Lerche kuvaili.

– Viimeinen tapaamisemme oli 3.5.2022. Työtapaaminen, Veskun loppusuoran pelastajan Nona Alvesalon hellässä hoidossa. Ja sitten töihin, kuuntelimme G Livelab-tallenteen alusta loppuun. Vesku: ”voi v…u Peter, tää on kulttuuriteko!” Vesku oli tallenteesta hyvin onnellinen – taannehtivasti. Kuten minäkin – alusta alkaen, kitaristi kirjoitti.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.