Disneyn alaisuudessa nykyään oleva Lucasfilm-yhtiö suunnittelee uutta Star Wars -elokuvatrilogiaa. Elokuvasaagan osien 10-12 kirjoittajaksi on kiinnitetty Simon Kinberg, joka tunnetaan lukuisten X-Men-elokuvien tuottajana ja käsikirjoittajana.
Suunnitteilla olevan trilogian tarkat yksityiskohdat ovat vielä tässä vaiheessa pimennossa. Uusi trilogia jatkaisi Variety-lehden mukaan edellisten Star Wars -elokuvien tarinaa. Toisaalta Deadline-sivusto kertoo, että uusi trilogia käynnistäisi uuden tarinan.
Tuore uutinen suunnitteilla olevasta trilogiasta ei tietenkään vielä tarkoita, että se toteutuisi. Lucasfilm on vuosien varrella hylännyt lukuisia suunnitteilla olleita Star Wars -elokuvaprojekteja. Toistaiseksi varmalta näyttää lähinnä Jon Favreaun ohjaaman, vuonna 2026 ensi-iltaan saapuvan The Mandalorian & Grogu -elokuvan toteutuminen.
Star Wars -saaga on viime vuosina kukoistanut valkokankaan sijaan televisiossa. Disney+-palvelussa on nähty lukuisia elokuvien spinoff-sarjoja, kuten The Mandalorian, Andor, Ahsoka ja Obi-Wan Kenobi.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Star Wars tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.