Räppäritähti Ice-T:n vaimo Nicole Coco Austin tunnetaan erityisesti kurvikkaasta vartalostaan ja rohkeista poseerauksistaan, mutta siviilissä hän on varsin tavallinen ihastuttava perheenäiti. Julkinen imago ei nimittäin tässä tapauksessa kohtaa Hollywoodin kulissia.
Tällä kertaa Coco on poseerannut Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivän kunniaksi häviävän pienissä biksuissa, jotka olivat oikeastaan pelkät narunpätkät. Hän itse toteaakin, että biksukuvia julkaistaessa täytyy mukana olla myös riittävästi takapuolta. Ja nyt siinä onnistutaan hyvin.
Nicole Coco Austin on viime aikoina saanut runsaasti arvostelua vanhemmuudestaan. Hän esimerkiksi kertoi aikoinaan imettäneensä Chanel-tytärtä yli neljävuotiaaksi saakka. Hän ei kuitenkaan ole välittänyt kommenteista, vaan luottaa omaan arvostelukykyynsä toimia juuri sellaisena äitinä kuin parhaakseen katsoo.