Suomalaisille esimerkiksi Savonlinnan povipommina tunnetuksi tullut ja valtavan kansainvälisen suosion sosiaalisessa mediassa saanut Pasha Pozdniakova ylitti äskettäin jo 2,6 miljoonan seuraajan rajan jo pelkästään Instagramissa. Hän on myös levyttävä artisti, sillä Pashulia-artistinimellä on julkaistu jo runsaasti musiikkia.
Nyt Pasha on nauttinut kesästä Ibizan maailmankuululla bilesaarella, jossa hän poseeraa tuoreimmissa päivityksissään valkoisessa mekossa. Hänen massiiviset kurvinsa panivat asun odotetusti koville, ja Pasha kysyykin seuraajiltaan mikä kuvista on heidän oma suosikkinsa.
Pasha Pozdniakova tunnetaan erityisesti rohkeista poseerauksistaan, mutta hän on onnistunut rakentamaan itselleen tunnistettavan brändin, johon kuuluu sensuelli estetiikka, tyylikkäät kuvaukset ja aktiivinen yhteys faneihin. Viime aikoina hän on keskittynyt entistä enemmän sisällöntuotantoonsa, eli poseerausten lisäksi myös uuden musiikin tekemiseen.