Suomalaisille esimerkiksi Savonlinnan povipommina tunnetuksi tullut ja suuren kansainvälisen suosion sosiaalisessa mediassa saanut Pasha Pozdniakova ylitti äskettäin jo 2,6 miljoonan seuraajan rajan jo pelkästään Instagramissa. Hän on nykyisin myös levyttävä artisti, sillä Pashulia-artistinimellä on julkaistu runsaasti musiikkia.
Äskettäin vielä Ibizalla näyttävästi rentoutunut kurvitar on nyt palannut kotiin Savonlinnaan. Siellä hän on osallistunut oopperajuhlien Boris Godunov -esityksen ensi-iltajuhliin. Ja kuten maailmallakin, tälläkin kerralla ensi-iltaa juhlistettiin varsin näyttävässä asussa. Yllään Pashalla oli valkoinen iltapuku, joka ymmärrettävästi korosti hänen kurvejaan.
Pasha Pozdniakova tunnetaan varsinkin näyttävistä poseerauksista, mutta hän on onnistunut rakentamaan itselleen tunnistettavan brändin, johon kuuluu sensuelli estetiikka, tyylikkäät kuvaukset ja aktiivinen yhteys faneihin. Viime aikoina hän on keskittynyt entistä enemmän sisällöntuotantoonsa, eli poseerausten lisäksi myös uuden musiikin tekemiseen.