Mullistava keksintö: Hammastahnaan lisätty ainesosa korjaa hampaita

Lifestyle Terveys · Kirjoittaja: , toimittaja

Brittiläisen Lontoon King’s College -yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen hammastahnan. Sen paremmuus perustuu keratiiniin, eli samaan proteiiniin, jota löytyy ihmisen hiuksista, ihosta ja kynsistä. Tutkijoiden mukaan keratiinipohjainen tahna voi mullistaa hampaiden hoidon ja esimerkiksi korjata vaurioitunutta kiillettä.

Keratiini muodostaa syljen mineraalien kanssa tiiviin suojakerroksen. Se muistuttaakin hyvin paljon luonnollista hammaskiillettä. Keratiini kuitenkin suojaa hampaita kulumiselta. Se on sitkeä, kuitumainen proteiini, jota esiintyy luonnostaan ihmisen ja eläinten hiuksissa, kynsissä, ihossa sekä höyhenissä, sorkissa ja sarvissa. Keratiinin rakenne on hyvin kestävä, minkä vuoksi sitä hyödynnetään myös esimerkiksi kosmetiikassa.

Tutkimuksen mukaan keratiinia voitaisiin tulevaisuudessa käyttää kahdella tavalla suun terveydessä. Se sopii päivittäiseen käyttöön hammastahnana, mutta toisaalta sitä voisi hyödyntää myös ammattilaisen levittämänä geelinä, joka toimii ikään kuin kovettavana lakkakerroksena hampaiden pinnalla. Sen uskotaan saapuvan markkinoille lähivuosien aikana.

– Keratiini tarjoaa kestävän ja luonnollisemman vaihtoehdon nykyisille hammaspaikoille. Se voidaan valmistaa biologisesta lähteestä ilman muovihartsia, tutkimuksen johtanut tohtorikoulutettava Sara Gamea sanoo.