Varsinkin Keski-Euroopan maiden laistaessa vuosikymmenten ajan maanpuolustuksestaan on Suomi keskittynyt olennaiseen. Meillä Venäjän sotilaallinen uhka on tunnistettu koko tämän ajan, ja maanpuolustukseen on meillä panostettu merkittävästi koko ajan.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022 heräsi Eurooppa viimein kerralla uuteen turvallisuustilanteeseen, johon Suomessa oli osattu varaudutua jo vuosikymmenten ajan.
Venäjän hyökkäyksestä lähtien Suomi on maailmalla noteerattu paitsi sotilaallisesta kyvykkyydestään myös edistyksellisestä puolustusteollisuudestaan sekä erityisesti puolustusvoimistaan ja pakollisesta varusmiespalveluksestaan.
Nyt maailmanlaajuisesti tunnettu kaupallinen uutisyhtiö CNN on vieraillut suomalaisten sotaharjoituksessa aivan Venäjän rajan tuntumassa. Varusmiesten harjoituksia seuranneen toimittajan mukaan otteet on kuvattu noin 35 kilometrin päässä rajalta. Hän on syystäkin vaikuttunut suomalaisten toiminnasta.
CNN on julkaissut otteen raportistaan otteita myös sosiaalisessa mediassa, jossa ne ovat saaneet erittäin suuren suosion. Samalla Suomen maine ja maakuva ovat parantuneet selvästi. Tämä käy ilmi julkaisujen satojentuhansien tykkäysmäärien lisäksi myös tuhansista kommenteista.
@cnn In the frigid forests of the Arctic Circle, not far from the border with Russia, CNN's Isobel Yeung sees how Finnish border guards are training for the threat of war. Stream the full story on the CNN app.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten puolustusvoimat tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.