Poikkeuksellisen voimakas talvimyrsky on iskenyt Suomeen varsinkin länsirannikolle. Parhaillaan maassa on 11 400 taloutta ilman sähköä. Eniten sähkökatkoksia on juuri nyt länsirannikolla Vöyriltä Raumalle ulottuvalla alueella.
Vielä puoli tuntia aiemmin sähköttömien asiakkaiden määrä oli 9 200, joten tilanne heikkenee parhaillaan nopeasti. Suuri määrä vailla sähköä olevia asiakkaita on parhaillaan Vaasassa, Närpiössä, Maalahdessa ja Kristiinankaupungissa.
Jo ennakkoon kovaksi tiedetty myrsky on siis iskenyt pitkälti niille alueille, joille sen ennakkoon ennustettiin iskevän.
Sähkökatkoksia myös sisämaassa
Sähkökatkokartan mukaan sähkökatkosten alue ulottuu kuitenkin varsinaiselta rannikolta myös sisämaahan, eli Pirkanmaalle muun muassa Sastamalaan, Akaaseen ja Urjalaan saakka.
Toinen sähkökatkojen merkittävä alue sijaitsee Lounais-Suomen rannikolla, jossa katkoksia on parhaillaan esimerkiksi Raaseporissa ja Salossa ja Kemiönsaaressa. Sisämaassa sähköt ovat lisäksi poissa osalta asukkaita Keuruulla ja Mänttä-Vilppulassa.
Sähkökatkoksia ja muita myrskytuhoja on odotettavissa vielä lisää, sillä Hannes-myrskyn odotetaan jatkuvan pitkälle ensi yöhön saakka.
Sähkökatkojen korjaamisen aikataulu riippuu paljolti siitä ovatko syynä esimerkiksi sähkölinjoille kaatuneet puut. Niiden aiheuttamien vaurioiden korjaaminen voi kestää pitkään, jos kaatuneita puita on runsaasti. Yleensä talvimyrskyissä jo aiemmin satanut lumikuorma hidastaa tuhojen korjaamista, mutta nyt tätä ongelmaa ei ole. Sähkökatkojen korjaamisen voidaan siis odottaa olevan tavallista nopeampaa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten lumimyrsky tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.