Tero Vesterisen luotsaama Vesterinen Yhtyeineen täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Yhtye juhlii merkkivuotta suurkonsertin merkeissä Helsingissä.
Vesterinen Yhtyeineen esiintyy 20-vuotiskonsertin merkeissä Helsingin Suvilahdessa 29. elokuuta 2026. Alueelle rakentuu jopa 6 000 henkeä vetävä ulkoilma-areena.

Yhtye esiintyy Suvilahdessa suurkokoonpanon voimin. Illan aikana kuullaan iso määrä yhtyeen hittejä vuosien varrelta.
– Tuntuu aivan suunnattoman hienolta, että se ajatus mikä 2006 Rymättylässä syntyi, että tästä tulee kova bändi, on osoittautunut haavettakin paremmin todeksi, yhtyeen Instagram-julkaisussa kerrotaan.
– Vaikka jengiä on tullut 20 vuoden aikana paljon lisää, on tunnelma edelleen se sama ihana mökkifiilis; parasta musaa, parhaat kaverit ja pelkkää rakkautta, julkaisu jatkuu.
Yhtye sai alkunsa, kun cover-keikkoja eri kokoonpanojen kanssa tehnyt Tero Vesterinen alkoi tehdä omia kappaleita. Kappaleiden sävellys- ja sovitustyöhön osallistuu koko yhtye.

Vesterinen Yhtyeineen on julkaissut urallaan kahdeksan studioalbumia. Yhtyeen yhdeksäs albumi, Liian hiljaista, julkaistaan maaliskuussa 2026.
Helsingin Suvilahden konsertissa katsomolohkoja tulee olemaan kolme. Seisomopermannolle ja Sydänpelto – golden circle -katsomoihin on 18 vuoden ikäraja, kun taas nouseva istumakatsomo on ikärajaton.
Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 27. helmikuuta kello 10. Lippuja myy Lippu.fi.
Lähde: Vesterinen yhtyeineen
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Vesterinen Yhtyeineen tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.