Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinassa sijaitsevaan kotiin ilmestyi taannoin kutsumaton vieras. Perinteisen murtovarkaan sijaan asialla oli sikamaisen tempun tehnyt karannut lemmikki.
Rutherfordin poliisilaitos sai 16. helmikuuta epätavallisen ilmoituksen. Paikalliseen kotiin oli ilmestynyt sika.
– Odottamaton vieras ei pelännyt lainkaan. Se oli täynnä itsevarmuutta. Motiivina vaikutti olevan herkkujen löytäminen, poliisilaitoksen Facebook-julkaisussa kuvailtiin.
Sikaa yritettiin houkutella pois kodista keksien avulla. Poliisin mukaan eläin antautui lopulta, ja se kuljetettiin pois rakennuksesta ilman vastarintaa.
Facebookissa julkaistussa kuvassa nähdään, kuinka yksi poliiseista kantaa sian pois. Toisessa kuvassa murtautuja on joutunut poliisiauton takapenkille.
– Paikalla olleiden lasten mielestä tilanne oli huvittava. Niin meidänkin, poliisin julkaisussa kerrotaan.
Sika kuljetettiin paikalliseen eläinsuojaan. Eläimen omistaja Shelly Harwood otti yhtyettä viranomaisiin myöhemmin samana ilta.
Lemmikkisian nimi on Penelope. Harwood kertoi The Charlotte Observer -lehdelle Penelopen olevan kolmivuotias ja noin 90 kilon painoinen.
– Penelope on ollut minulla siitä lähtien, kun se oli vasta vauva. Sika on sisäsiisti ja hyvin koulutettu. Viime aikoina siitä on kuitenkin tullut liian iso sisätiloissa pidettäväksi, Harwood kuvaili.
Penelope viettää nykyään aikaa Harwoodin kodin pihalla. Lemmikkisika ei ole aikaisemmin poistunut pihapiiristä.
https://www.facebook.com/RutherfordCountySheriffsOfficeNC/posts/1329712062516208
Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten sika tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.