Eläinaktivisti Elisa Aaltola syytti Linda Lampeniusta – viisutähti iski heti takaisin

Viihdeuutiset Toimittaja:

Kerroimme eilen miten joukko eläinaktivisteja suivaantui, kun Linda Lampenius poseerasi tekoturkis yllään kuvassa yhdessä Pete Parkkosen kanssa. Aktivistit käynnistivät somessa lokakampanjan, vaikka viulistin yllä nähty turkis ei ollut aito.

Nyt lokakampanjaan on liittynyt myös Elisa Aaltola, joka tunnetaan parhaiten europarlamentaarikko Mika Aaltolan siskona. Aaltola käytti nimittäin tilaisuuden hyväkseen ja hyökkäsi somepäivityksessään rajusti Lampeniusta vastaan.

Aktivisti näki tilaisuuden loanheitolle

Elisa Aaltola julkaisi Instagramissa kuvan, jossa Lindan kohutun kuvan päälle oli merkitty punainen ruksi ja teksti ”Hei julkkis! Eläinrääkkäyksen mainostaminen ei ole ok”. Lisäksi Aaltola avasi kuvaansa sanallisesti hieman laajemmin. Osansa lokakampanjasta sai nyt myös Kaija Koo.

– Jokainen aito tai aidon näköinen turkis julkkiksen päällä on paraatimainos turkistarhaukselle eli eläinrääkkäykselle. Silti jotkut julkkikset ovat päättäneet kantaa rääkättyjen eläinten raatoja tai vahvasti niiden näköisiä jäljitelmiä harteillaan. Tähän joukkoon lukeutuvat muun muassa Linda Lampenius ja KaijaKoo, Elisa Aaltola kirjoittaa.

Aitoja turkiksia vastustava Linda Lampenius ei katsonut Aaltolan loanheittoa hyvällä, vaan vastasi tämän päivitykseen. Siinä hän kertoi olevansa PETAn kannattaja ja paljasti heittäneensä aikoinaan lahjaksi saamansa minkkiturkin kaatopaikalle. Linda kertoi myös, että on kasvattanut lapsensa rakastamaan luontoa ja eläimiä.

– Tiedätkö kuinka paljon inhoa erityisesti sinun postaus on aiheuttanut minua kohtaan. Olen aina kiltti ihmisiä kohtaan ja eläimet ovat niin äärettömän tärkeitä minulle. Meillä on useita eläimiä kotona. Oli ilkeää hyökätä vastasin tuolla tavalla, ilman että olisit kysynyt asiasta minulta ensin, Linda Lampenius vastasi.

Olet jo onnistunut aiheuttamaan niin paljon pahaa mieltä minulle ja perheelleni.

– Olet jo onnistunut aiheuttamaan niin paljon pahaa mieltä minulle ja perheelleni. Olen juuri nyt ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen yhdessä mieheni ja lasteni kanssa. Olemme Espanjassa, kaukana sivilisaatiosta, keskellä luonnonsuojelualuetta.
Anteeksipyyntö tapahtuneesta olisi paikallaan, Linda jatkoi.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.