Euroopan yhteisestä puolustuksesta on puhuttu paljon viime vuosien aikana. Jo pelkästään EU:n perussopimuksissa on sovittu, että maat tukevat toisiaan aseellisesti.
Euroopan unionilla ei ole omaa yhteistä armeijaa, mutta se rahoittaa esimerkiksi ase- ja puolustusteknologian kehittämistä sekä yhteisiä hankintoja.
Puolustukseen virtaa nyt investointeja
Lisäksi EU:lla on yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, jonka avulla jäsenmaat voivat tehdä sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita. Sitten on erikseen vielä NATO.
Asevelvollisuus ei ole itsestäänselvyys jokaisessa Euroopan maassa. Vaikka Suomi, Viro ja Kreikka ylläpitävät pakollista varusmiespalvelusta, niin monissa EU-maissa armeija perustuu täysin vapaaehtoisuuteen.
Useat Euroopan maat luopuivat asevelvollisuudesta 2000-luvulla ja siirtyivät ammattiarmeijaan.
Tällaisia maita ovat esimerkiksi Saksa, Ranska, Italia, Espanja ja Belgia. Näissä maissa armeijaan liittyminen perustuu vapaaehtoiseen rekrytointiin, Euronews uutisoi.
Kroatia on päättänyt palauttaa pakollisen varusmiespalveluksen
Sen sijaan asevelvollisuus on edelleen käytössä Suomen lisäksi Virossa, Latviassa, Liettuassa, Itävallassa, Kreikassa ja Kyproksella. Useimmissa näistä palvelus koskee vain miehiä, mutta Ruotsissa ja Tanskassa asevelvollisuus koskee myös naisia, tosin se perustuu pitkälle vapaaehtoisuuteen. Kroatia on päättänyt palauttaa pakollisen varusmiespalveluksen, joka oli aiemmin keskeytetty.
EUROMIL-järjestön mukaan sotilaiden määrä väheni Euroopassa keskimäärin 16 prosenttia vuosina 2010–2020, joten lisää tarvitaan.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten armeija, panssarivaunu, sotilas tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.