Yhdysvaltalainen näyttelijä Eddie Murphy on kiinnitetty kehitteillä olevan The Chairman -televisiosarjan päärooliin. Kyseessä tulee olemaan Murphyn ensimmäinen televisiorooli draamasarjassa.
The Chairman -sarjan taustalla on Mad Men -televisiosarjan luoja Matthew Weiner. Sarjan tuottavat Universel Television ja 101 Studios, joista jälkimmäistä johtaa Yellowstone-sarjan vastaava tuottaja David Glasser, kertoo Variety.
Eddie Murphyn paluuta on jo odotettu
Tulevan sarjan juonikuvio ja muut tarkemmat yksityiskohdat ovat Deadlinen mukaan toistaiseksi pimennossa. Weinerin edellinen televisiosarja oli The Romanoffs, jota tehtiin yhden tuotantokauden verran Amazon Prime Video -palveluun.
Eddie Murphy on näytellyt uransa aikana noin 40 elokuvassa. Häntä ei ole aikaisemmin nähty käsikirjoitetun draamasarjan pääroolissa.
Murphy nousi aikoinaan julkisuuteen stand up -koomikkona. Hän nousi tähteyteen televisiossa Saturday Night Live -sketsisarjan näyttelijänä 1980-luvun alussa.
Murphy teki esikoisroolinsa valkokankaalla toimintaelokuvassa 48 tuntia vuonna 1982. Vuonna 1984 hän näytteli pääroolia suureksi menestykseksi nousseessa toimintakomediassa Beverly Hills Kyttä.
Näyttelijä on viime vuosina tehnyt paluuta parrasvaloihin.
Murphyn menestys jatkui 1980- ja 1990-luvuilla elokuvissa, kuten Prinssille morsian, Pähkähullu professori ja Eläintohtori. Hän oli ehdolla parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon saajaksi roolillaan vuonna 2006 ilmestyneessä musiikkidraamassa Dreamgirls.
Näyttelijä on viime vuosina tehnyt paluuta parrasvaloihin heikomman vastaanoton saaneiden elokuvaroolien jälkeen. Viime vuosina Murphy on näytellyt elokuvissa, kuten Dolemite is My Name, Prinssille Morsian 2 ja Beverly Hills Kyttä: Axel F.
Viime vuonna ensi-iltansa sai Netflix-dokumenttielokuva Minä, Eddie Murphy. Elokuvassa perehdytään tähden elämäntarinaan ja pitkään uraan komedian sekä elokuvien parissa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Eddie Murphy tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.